sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Täytekkakku pikku prinsessalle + Brookie

Neidin 5-v kaverisynttäreitä vietettiin vihdoin eilen. Tyttö odotti synttäreitään jo viime vuoden lokakuusta asti, hyvä, ettei jo joulukuussa tehnyt kutsukortteja kavereilleen. En olisi yhtään hämmästynyt, jos tyttö olisi omatoimisesti kutsukortit päiväkoti kavereilleen jakanut =D onneksi niin ei käynyt.

Synttärit oli hänelle luvattu niin pitihän ne pitää. Synttäripäivä oli virallisesti helmikuussa, mutta silloin oli niin paljon ohjelmaa ettei niitä ehditty silloin viettää. Nyttenkin aika oli kortilla ja synttärit saatiin kasaan kauhealla tohinalla.

Tarjoilutkin neiti oli itse jo päättänyt aikapäivää sitten. Hän ilmoitti minulle, että haluaa "Onneli & Anneli täytekakun", keksejä, suolatikkuja, karkkia etc. Mulla ei ollut harmainta aavistustakaan siitä, mitä kakku pitää sisällään. Olin käynyt tytön kanssa katomassa kyseisen elokuvan jossa Onnelilla ja Annelilla oli syntymäpäiväjuhlat, tarjolla oli täytekakkua. Luultavasti kakku siis olisi jotain todella tyttömäistä sisältäen vaaleaa, että tummaa täytettä ja tietysti pinkkiä! Joten tämä äiti päätti toteuttaa tyttönsä täytekakku toiveen. Valitsimme yhdessä täytteiksi: vaniljamoussen, vadelmamoussen ja suklaamoussen. Kun, aloin täytteitä työstämään maistatin kaikki tytölä ja ne saivat hyväksyvän vastauksen. Olin myös todella yllättynyt, että tämä kakku upposi pienille tytöille, yleensä kutsuilla on kakkua jäänyt syömättä, mutta nyt jopa sellainen tyttö, joka ei kakkua syö niin otti lisää. Ilmeisen onnistunut täytekakku siis!



”Onneli & Anneli- täytekakku”

Pohja
2 kananmunaa
3/4 dl sokeria
3/4 dl ohrakasta (ohratärkkelys)
½ tl leivinjauhetta
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
Ripottele suklaa hippusia tummasta suklaasta

Leikkaa leivinpaperista pala 26 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjalle (vuoan reunallekin voi laittaa suikaleen). Vaahdota munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään ohrakas, leivinjauhe ja kaakaojauhe ja siivilöi ne vaahdon joukkoon varovasti käännellen. Ripottele suklaahiput taikinaan ja kääntele taikinaa. Kaada taikina vuokaan. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla noin 6 minuuttia. Kumoa uunista tullut pohja ylösalaisin sokeroidulle leivinpaperille. Irrota kääretorttupohjasta siinä kiinni oleva leivinpaperi. Anna pohjan jäähtyä.

Vaniljamousse
2,5dl vispikermaa
1 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200g maustamatonta tuorejuustoa 10%
3-4rkl sokeria
4tl vaniljasokeria
2kpl vaniljatankoja
4 liivatelehteä

Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja laita odottamaan jääkaappiin. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Sekoita siihen tuorejuusto, sokerit ja vaniljatangoista erottamasi siemenet. Sulata liivatteet tilkassa vettä (n. 1rkl). Lisää ohuena vanana tuorejuusto-sokeriseokseen kokoajan sekoittaen. Lisää lopuksi kerma varovasti käännellen.


Vadelmapyree

250 g pakastevadelmia
2 rkl sokeria
1 rkl vettä

Mittaa kaikki ainekset kattilaan. Keitä seosta keskilämmöllä, kunnes sokeri on sulanut ja vadelmat hajoavat eli noin 10 minuuttia. Siivilöi siemenet pois painelemalla seos tiheän siivilän läpi. Anna pyreen jäähtyä. Pyrettä tulee noin 1 3/4 dl.

Vadelmatäyte

3 dl vispikermaa
3/4 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
200 g Valio maustettu rahka vanilja
jäähtynyt vadelmapyree (noin 1 3/4 dl)
4 liivatelehteä
2 rkl vettä

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon tomusokeri, vaniljasokeri, vaniljarahka ja vadelmapyree. Kiehauta vesitilkka kattilassa ja liuota joukkoon puristetut liivatteet. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon samalla sekoittaen. Kaada täyte vuokaan suklaatäytteen päälle ja tasoita pinta.

Suklaamousse

3 dl Vispikermaa laktoositon
200g  vanilja rahkaa tai vaihtoehtoisesti maustamatonta tuorejuustoa 10%
200 g tummaa suklaata

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka tai tuorejuusto. Sulata suklaa liedellä vesihauteessa. Lisää vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Levitä jäähtyneen pohjan päälle ja jähmetä jääkaapissa.

Kakun kokoaminen:

Kun, pohja on jäähtynyt kumoa se sokeroidulle leivinpaperille odottamaan. Vuoraa irtopohjavuoka tuorekelmulla niin, että kelmun reunat tulevat yli vuoasta.
Kakku kootaan nurinperin.  Kumoa kelmutetun irtopohjavuon pohjalle ensin vaniljamousse, laita jääkaappiin hyytymään siksi aikaa, kun teet vadelmamoussea. Valmista vadelmamousse ohjeen mukaan. kaada vadelmamousse vaniljamoussen päälle, tasoita pinta. Laita kappiin hyytymään siksi aikaa, kun valmistat suklaamoussea. Kun mousse valmis, kaada se vaniljamoussen päälle. Viimeiseksi aseta, kakkupohja päälle. Peitä kakku kelmulla ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli.
Täytteiden pitää olla hieman jähmeitä, ennen kuin lisäät seuraavan kerroksen, muuten aineet sekoittuvat keskenään. Jos täyte tuntuu löysältä voit lisätä 1-2 liivatetta sekoitettuna pieneen määrään vettä. Suklaamousse täytteessä ei ole liivatetta, sillä suklaa jähmettää moussea kivasti, muttei liikaa.
Kun, kakku on hyytynyt yön yli kumoa kakku kakkuvatiin. Koristele.

Kuningatar-rahka

1 prk kuningatar-rahkaa
2dl vispikermaa
½ dl tomusokeria.
Valkosuklaa-kerma

Vaahdota vispikerma. Lisää joukkoon rahka+ tomusokeri. Lisää sokeria makusi mukaan. Levitä rahka kakunpinnalle + hieman reunoille.

Valkosuklaakerma:

4 dl vispikermaa
100g valkosuklaata


Sulata valkosuklaa ja annan hieman jäähtyä. Vaahdota kerma. Lisää valkosuklaa ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Laita valkosuklaakermavaahto pursotuspussiin ja pursota reunoille haluamallasi tavalla.


Brookie
Brownie-taikina:
115 g voita
150 g suklaata
2 dl sokeria
½ dl fariinisokeria
3 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
½ tl suolaa

Cookie-taikina:
115 g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria 
1 dl fariinisokeria
1 muna + 1 keltuainen
2 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
150 g suklaata


Valmista brownie-taikina. Sulata voi ja suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa joukkoon sokeri ja fariinisokeri. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Vatkaa joukkoon kananmunat.
Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakaojauhe ja suola. Siivilöi ne suklaaseokseen ja kääntele taikina tasaiseksi.
Vuoraa noin 22 x 22 cm:n kokoinen neliön tai suorakaiteen muotoinen kakkuvuoka tai uunivuoka leivinpaperilla. Saat leivinpaperin asettumaan vuokaan paremmin, kun rypistät sen palloksi, kastelet kevyesti vedellä, rypistelet vielä hetken ja sitten avaat.
Kaada brownie-taikina vuokaan leivinpaperin päälle ja laita vuoka jääkaappiin ainakin tunniksi.
Valmista cookie-taikina. Vaahdota pehmeä voi ja sokerit. Lisää yksi kokonainen muna ja yksi keltuainen, ja vatkaa vielä pari minuuttia.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne voi–sokeri-seokseen. Sekoita taikinaa mahdollisimman vähän, jotta siihen ei muodostu sitkoa.
Leikkaa suklaa veitsellä kuutioiksi. Kääntele ne lopuksi taikinan joukkoon.
Asettele cookie-taikina kahden lusikan avulla nokareiksi brownie-taikinan pinnalle. Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. HUOM! Jatka paistamista tarpeen mukaan, jos brownie-kerros vaikuttaa liian raa'alta. Tarkkaile kuitenkin, ettei taikina kypsy liikaa vaan jää sisältä kosteaksi. Anna jäähtyä rauhassa vuoassaan huoneenlämpöiseksi. Brookie kiinteytyy vasta jäähtyessään ja koostumuksesta tulee siten oikeanlainen: rapea päältä ja tahmea sisältä.
Nosta kakku leivinpaperin avulla vuoasta ja leikkaa 12–16 ruuduksi ohutteräisellä veitsellä. 




2 kommenttia:

  1. Wau, tuo kakku vaikuttaa tosi ihanalta. Saa nähdä riittääkö mulla viitseliäisyyttä alkaa tekemään sitä viikonloppuna. Sunnuntaina juhlitaan lapsen synttäreitä, eli periaatteessa mulla voisi olla aikaa tehdä se lauantaina, mut meneekö tuossa kovin kauan kaikkinensa?

    VastaaPoista
  2. Hmmm, en katsonut kelloa yhtään, kun tuon tein, olen niin tottunut leipomaan kiireen keskellä et villiveikkaus on, että mulla meni tuohon reilu tunti. Vinkkinä, laske kaikkien täytteiden vispikermat yhteen ja vatkaa kaikki kerralla. Sitten vaan arvioit noin arvon mitä kuhunkin täytteeseen tulee, eikä tarvitse olla jatkuvasti vatkaamassa. Jos ei jaksa/ ehdi tehdä täytteitä itse niin kaupasta löytyy leivonta-osastolta valmiit kakkumousse aineet ;) Mä olen todella huono käyttämään mitään valmista. Koristelun-aineet vei n. 20min. Ja itse koristelu 15min. Täytteiden tekemistä helpottaa myös, kun otat valmiiksi esille kaikki raaka-aineet mitattuina kulhoihin ( ei tietty rasioita tarvi erikssen laittaa mihinkään) ja sitten vaan annat mennä ;) Voit myös tehdä "putkessa" kaikki täytteet valmiiksi, kun eka täyte valmis laitat sen jääkaappiin odottamaan, teet toisen ja laitat senkin jääkaappiin odottamaan ja sitten kolmas tekeytymään. Sitten vaan täyttämään. Hieman hyytynyt, kuin löysä täyte on helpompi saada pysymään paikallaan. Ja huomaat, et onko tuossa ajassa täyte lähtenyt hyytymän et tarviiko lisätä liivatetta.

    VastaaPoista